Hauen hampaisiin
Hauki on meikäläisistä kalalajeista suurisuisin ja terävähampaisin. Tätä kitaa ei ole suunniteltu planktonin tai vesihyönteisten imuroimiseen vaan isoille suupaloille. Hauen sanotaan voivan nielaista jopa puolet omasta painostaan olevan saaliin, mutta tavallisempi kerta-annos lienee noin kymmenesosa.

Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi viisikiloisen hauen lounaaksi joutuu helposti puolikiloinen ”pikkukala”, mikä on pituudeltaan lajista riippuen noin 30-45-senttinen. Joka tapauksessa siis paljon suurempi kuin yksikään tavallisimmista haukivieheistä.

Liian suurta viehettä ei siis hauelle voi kovin helposti tarjota. Toki on samalla todettava, että yli 30-senttiset vieheet ovat jo pääosin niin painavia ja ainakin heittokäyttöön liian raskaita, jotta niillä olisi mukava kalastaa. Paljon järkevämpää onkin pitäytyä hiukan pienemmässä puruleluissa, vaikka suurhauki kiikarissa siintelisikin. Ja jos saaliiksi riittävät normaalit kilopulikat, niitä saa rutkasti varmemmin ”normaalikokoisilla” kuvilla.

Eli siis? Jos matka suuntautuu rannikon suurhaukivesille keväällä tai syksyllä, kannattaa mukaan varata isoja Professoreja. Itse pidän parhaana 13-senttistä ja 44-grammaista Professor 0:a, mutta oikein iso hauki saattaa himoita enemmän Professor 00 GT:tä, jonka pituus on peräti 18 senttiä.

Legendaarinen Kuusamo Puukala on outo epeli vaappujen joukossa, sillä sen uinti ei juurikaan muistuta tavanomaisten haukivaappujen voimakasta, letkeäpotkuista lenksutusta. Siitä huolimatta luupäät Puukalaa purevat, onpa vieheellä nimissään voimassaoleva ahvenen Suomenennätyskin.

Sisävesihauen pyyntiin suositellaan yleensä pienempiä vieheitä kuin merelle. Tälle on kuitenkin vaikea löytää biologisia perusteita, sillä pohjolan barrakuda on yhtä ahnas peto makeassa kuin murtovedessäkin.

Niillä sisävesillä, missä suurhaukia esiintyy yleisesti, voidaan pakki aivan hyvin varustaa yllä mainituilla vieheillä. Jos kuitenkin tavoitteena on lähinnä vain saada haukia, turvallisempaa on lähteä liikkeelle vähän pienemmillä. Professor 2, Räsänen 70 ja 90 sekä Hauki 80 ovat helppokäyttöisiä ja jo sukupolvien kalastavaksi toteamia peruslusikoita, joihin tarttuu toisinaan isojakin vonkaleita. Ja toimivat nämä myös rannikolla.

Koska hauet piileskelevät kernaasti vesikasvillisuuden suojassa, varaa matkaan muutamia niin sanottuja ruohovieheitä. Esimerkiksi Viiksi ja Professor 2 ruohosuojattuna versiona toimivat varsinkin kovavartisten kasvien joukossa melkein kuin avovedessä. Näillä voidaan kalastaa huolettomasti myös hankalissa kivikoissa.

Lipoista esimerkiksi Taimen soveltuu, nimestään huolimatta, mainiosti hauen ruokalautaselle. Pienille metsälampihauille luottoviehe saattaa löytyä Paavo- tai Loimu-lipasta.

Ahvenen appeeksi
Ahven on hauen tavoin petokala, mutta sen saaliiksi joutuvat paljon pienemmät kalanpojat, kuuluuhan itse saalistajakin useimmiten ”sinttiosastoon”. Harvoin ahventa kannattaa jahdata yli kymmensenttisillä vieheillä, mutta sitäkin useammin noin 4-8-senttisillä.

Ehkä perinteisin ahvenparven harventaja on pienehkö lippa. Erittäin helppokäyttöinen viehetyyppi, joka ei tarvitse minkäänlaista uittokikkailua toimiakseen. Sitä kun kelailee turhaa kiirettä pitämättä, ahvenet tykkäävät.

Kuusamon Loimu-, Kuf- ja Paavo-lippa ovat verrattomat ahvenenpyyntiominaisuutensa osoittaneet, mutta ollakseen tehokkaita raitapaitojen tulee löytyä matalahkoista vesistä. Yli kahteen metriin on pintakulkuisilla lipoilla vaikea päästä, ellei eteen kiinnitä ylimääräistä painoa.

Kaikkein kutkuttavinta ahvenjahti on silloin, kun isot kyrmyniskat nousevat syvänteistään pinnassa telmiviä pikkukaloja saalistamaan. Kova lätinä salakka- tai kuoreparvien kohdalla paljastaa kekkerit ensin lokeille, kohta myös tarkkaavaisille kalastajille. Todellinen jokeri tällaiseen tilanteeseen on Kuusamo-muovikalalippa, jonka perässä roikkuu aitoa pikkukalaa jäljittelevä pehmoatrappi.

Kun ahvenet lymyävät syvällä kuten ne syyskylmillä mielellään tekevät, kokeile venepilkintää. Tasapaino X-Pro 75-millisenä sukeltaa karin reunalle tappajan kiilto kyljissään. Koukkua voi maustaa parilla kärpästoukalla tai madon palalla jos tuntuu, että rauta kaipaa lisäkiihoketta. Kaikuluotain auttaa ottipaikkojen löytämistä ja laadukkaammasta luotaimesta pystyt myös seuraamaan, kuinka kalat tarjoukseesi reagoivat. Jännittävää!

Kuhalle Lätkää
Itse olen käyttänyt kuhan soudussa paljon lusikoita, joista Räsäsen Seiska on kenties suurin suosikkini. Myös Professor, Monni ja Kuha soveltuvat hyvin rauhalliseen soutu-uisteluun. Jos tuntuu siltä, että lätkät eivät lerputa tarpeeksi syvällä, lyhyet soutukatkokset auttavat niitä uppoamaan kalojen olosijoille. Toisinaan tärppi tärähtää heti, kun vene lähtee uudelleen liikkeelle.

Lusikka toimii myös jigityylisesti pohjalla uitettuna. Räsäsen Vitonen on ykköstykki tässä lajissa. Koukku kannattaa vaihtaa yksihaaraiseksi, jotta pohjatärpit vähenevät. Siihen voi pujottaa myös pienen jigihännän antamaan paketille lisätehoa.

Myös venepilkkiminen on tehokas kuhanpyyntitapa. Siiman päähän sopii silloin iso tasapaino, pystypilkki tai lusikka, vaikkapa Lätkä tai Suomi. Jos tuuli- ja virtausolosuhteet sallivat, anna veneen ajelehtia hiljalleen, kunnes ensimmäinen tärppi tulee. Sitten voi heittää ankkurin.

Taimenelle solakkaa lusikkaa
Taimenta kalastetaan niin koskilla kuin seisovissa vesissä, merellä kuin järvellä, vetäen kuin heittäen. Yleispätevä viehemalli melkein kaikkiin olosuhteisiin on solakahko lusikka, esimerkiksi Taimen, Taimen Super, Lätkä, Vuono, Tundra ja Suomi.

Myös malliltaan pyöreämpi Räsänen tarjoaa pilkkukylkisille taivaallisen makuelämyksen.

Valitse isompi lusikka, kun vesi on korkealla, sameaa ja viileää, kun pitää heittää pitkälle ja saada viehe uimaan vähän syvemmällä. Pienen tilaisuus tulee, kun pyyntikohteena on arka, ruokahaluton kala kirkkaassa ja lämpimässä vedessä.

Taimen iskee halukkaasti myös lippaan. Varsinkin Lapin vesillä ja koskikalastuspaikoissa kannattaa taimenta ärsyttää esimerkiksi Loimu- ja Balance-lipan hyrinällä. Volframi-lipan hetki koittaa, kun heiton pitää kantaa kauas.

Kirjolohi arvostaa Räsästä
Kirjolohi lankeaa pitkälle samoihin herkkuihin kuin taimen, mutta vieheiden koko saa mielellään olla pykälän pienempi.

Yksi maamme suosituimmista kirrenpettimistä on Räsänen viiden sentin koossa. Niitä kun rasiasta löytyy eri väreissä, muuta ei tarvita, olen kuullut eräiden hehkuttavan.
Kalastus menettää kuitenkin osan mielenkiinnostaan, jos aina pitää uittaa samaa viehettä. Siksi vieherasiaa kannattaa täydentää ainakin Lätkällä, Professor 3 Onegalla, pienemmällä Kuhalla sekä muutamalla lipalla tyyliin Volframi, Kuf, Loimu ja Paavo.

Myös pilkkinä paremmin tunnettu Super-Survari voi yllättää myönteisesti käytettäessä sitä heittovieheenä jigityylisesti uittaen.

Harjuksen herkkuja
Luonto on varustanut harjuksen suppealla suulla, joten sinne sopivat vieheetkin saavat olla vaatimattoman kokoisia.

Pikku lipat ohuen siiman kanssa heitettynä ovat omiaan tälle lajille. Värikäs iskupiste kuten koukkuun sidottu höyhentupsu parantaa vieheen kiinnostavuutta.

Ellei Paavo, Loimu, Kuf tai Volframi kelpaa, harjuksella ei todellakaan ole nälkä.

Raudulle lipparuokaa
Karujen vesien kaunotar rautu kasvaa tunturilompoloissaan harvoin isoksi, joten pienehköt vieheet ovat sillekin ruokaisimpia. Jo kirjolohen ja harjuksen yhteydessä mainostetut lipat saavat raudunkin suun raottumaan, minkä lisäksi noin 5-7-senttiset lusikat ovat käyttöpelejä.

Koska matalarantaisilla rautujärvillä pitää heittää toisinaan hurjan pitkälle, varusta kelasi ohuella kuitusiimalla. Sen jälkeen voit kokeilla ulappavesien saavuttamista 70-millisellä ja 25-grammaisella Lätkällä. Jos parvet seilaavat lähempänä, vitosen Räsänen tai 55 millin  Lätkä ovat aseita parhaasta päästä.

Lohi pitää lusikoista
Lohi on upea pyyntikohde jokiin kutumatkalle noustuaan. Kalojen kuningas ei jokivaelluksensa aikana syö, mutta ottaa silti kalastajan onneksi erilaisiin vieheisiin.

Parhaista vieheistä riittää teoriaa ja tarinaa, mutta ei asiaa kannata tehdä liian vaikeaksi. Tärkeintä on saada viehe sinne, missä kalat ovat, ja uimaan kalan näköpiirissä kutakuinkin säädyllisesti. Sen jälkeen voikin jo odottaa tärppiä vavasta tukevasti puristaen.

Useimmat heittokalastajat luottavat lusikkaan, esimerkiksi Räsäsen Seiskaan. Myös toinen kuusamolaisklassikko Professor, vaikkakin haukivieheeksi enemmän mielletään, voi tarjota hienoja lohitärppejä 75- tai 90-millin kokoisena. Puhumattakaan Lätkästä, Kruunusta, Tundrasta tai Taimenesta.

Myös lohta narrattaessa on hyvä muistaa, että korkeaan, kylmään ja sameaan veteen tarjotaan isompaa ja värikkäämpää purtavaa, kesäveteen taas pienempää, hillitymmän väristä. Äläkä unohda kokeilla kesälohelle lippaa, vaikkapa Balancea.