Syystä tai toisesta kirjolohi ei kykene lisääntymään vesissämme, mutta laitoksissa sen kasvatus on helppoa ja tuottoisaa. Niinpä tästä kauniista lohikalasta on tullut ylivoimaisesti tärkein viljelylajimme sekä myös yleisin lohensukuinen taistelija vapakalastajan siiman päähän.

Koska kaikki vesistämme tavattavat kirjolohet ovat laitoskasvatteja, kirren pyynti keskittyy pelkästään sinne, minne tankkiauto on käynyt kalasatseja kumoamassa. Tavallisimpia “Scanian kutukohteita” ovat istutuslammet ja koskikalastuspaikat, mutta jonkin verran lohia lasketaan erilaisina velvoitteina isoihinkin vesistöihin. Lisäksi myrskyt ja tulvat saattavat avata laitoskasvateille pakoreittejä rikkomalla verkkokasseja ja maa-altaita, joten joskus kirjoloheen voi törmätä sangen yllättävissä yhteyksissä.

Tyypillisimpiä kirrekohteita ovat kuitenkin säännöllisin istutuksin hoidettavat kosket sekä lammet, jollainen löytyy myös Kuusamon Uistimen tehtaan takapihalta. Näissä vesissä kalastamiseen tarvitaan yleensä paikkakohtainen lupa. Se maksaa tavallisesti noin 10-20 euroa vuorokaudelta. Luvan voi usein maksaa netissä, tai ainakin sieltä löytyvät tiedot myyntipaikoista.

Normaalisti lupaan sisältyy saaliskiintiö, joka vaihtelee rajoissa 1-3 kalaa per lupa. Myös muihin paikkakohtaisiin sääntöihin kannattaa tutustua ennen vesille säntäämistä.

Aktiivinen kesästä talveen
Kirjolohi liikkuu ravinnonhaussa ympäri vuoden, joten sen pyyntikausi kattaa täydet 12 kuukautta. Mutta kuten kalastuksessa aina, kaikki päivät ja tunnit eivät ole läheskään samanarvoisia.

Kevätkutuinen kirjolohi on muiden lohikalojen tavoin aktiivisin viileässä vedessä, kun taas vedenlämmön noustessa yli 20 asteen kalat tuntevat olonsa tukalaksi ja menettävät ruokahaluaan. Kesän kuumimmat jaksot ovatkin laihojen saalisreppujen aikaa lukuun ottamatta niitä paikkoja, joissa vesi pysyy viileänä esimerkiksi runsaan lähteisyyden ansiosta.

Sen sijaan keväällä ja syksyllä ei lämpöongelmia esiinny, joten kirjolohet  liikkuvat ja käyvät pyydyksiin. Tosin syyskalastusta sekoittaa hieman 11.9.-15.11. sattuva taimenen ja lohen kutuajan virtavesirauhoitus, mutta tämäkin rajoitus on monissa kirjolohipainotteisissa kalapaikoissa kumottu. Toki saaliiksi sattuvat lohet ja taimenet pitää tänä aikana vapauttaa.

Myös pilkkiin kirjolohi iskee, mutta varmimmin ensi- ja kevätjäiden aikaan. Keskitalvella kirrejä ei moniin kohteisiin, varsinkaan virtavesiin, edes istuteta, mikä tietenkin lisää hiljaisuutta pilkkisiiman märemmässä päässä.

Tässä jo lipsahtikin sana, joka kirjolohen kalastajan huulilla maistuu erityisen makealta: Istutus. Varsinkin viileää veteen tehdyt istutukset alkavat tuottaa saalispalautetta nopeasti, joskus heti tankkiauton perävalojen hävittyä lähimmän mutkan taakse. Mutta jo seuraavana päivänä saaliin saaminen voi olla paljon vaikeampaa, kun tyhmimmät on ongittu pois ja hengissä selvinneilläkin on kipeitä koukunpistoja leuoissaan.

Sen sijaan istutus lämpimään veteen saattaa tuottaa kalastajille tylyn pettymyksen. Gladiaattorit pitävät suunsa supussa ja aloittavat ateriointinsa ehkä vasta päivien päästä. Tällöin puheet pullalohiksi haukutuista syömäautomaateista kuulostavat vahvasti liioitelluilta.

Kirjolohia koskilta
Koskikalastus on todella jännittävää puuhaa, eikä vähiten juuri kirjolohen ansiosta. Tämän amerikantuliaisen myötä monista varsin vähäpätöisistäkin virroista voi nykyisin saada komeita lohikaloja kotiin viemisiksi. Eikä kirjolohen kanssa tarvitse miettiä uhanalaisuusasioita. Saaliin voi ottaa ruoaksi hyvillä mielin.

Jos samassa vesistössä elää rinnakkain taimenia, kannattaa – ja monessa tapauksessa kalastussäännön mukaan pitääkin – erityisesti luonnonkantaa olevat taimenet laskea takaisin. Ne tuntee leikkaamattomasta rasvaevästä ja “kurttaantumattomasta” selkäevästä.

Koskissa kirjolohet viihtyvät samantapaisissa paikoissa kuin isommat taimenet. Kosken niskalla ja alasuisteessa tärpin odotusarvo on yleensä korkealla, elleivät ne ole kovin matalia. Itse koskeen kovertuneet montut, joiden yläpuolelle muodostuu usein tyynempi niin sanottu peili, ovat todellisia hot spotteja. Samoin niitä ovat isojen kivien etu- ja takapuolet, kosken reunassa olevat syvät taskut ja kivisärkkien takuset.

Myös rauhallisemmin soljuvat nivat ja suvannot voivat tarjota mieluisia lymypaikkoja rasvaevän kantajille, erityisesti jos kosket ovat hyvin matalia ja ilmeettömiä. Varsinkin puroilla ja pikkujoilla kalastus keskittyy usein juuri tällaisille virranosille.

Pitää myös muistaa, että vuodenaika vaikuttaa ottipaikkoihin. Hyvin kylmässä vedessä kirjolohet majoittuvat mietojen virtausten alueille, kun taas kesähelteillä kalat viihtyvät hapekkaampien kuohujen katveessa. Niin sanottu kosken lukeminen on arvokas taito kaloja haettaessa ja kohenee varmasti kokemuksen karttuessa.

Koskikalastuksessa on usein tärkeää saada viehe kalojen oleskelusyvyyteen eli pohjan tuntumaan. Mitä sameampi vesi, sitä lähempää kalan kuonoa pitäisi vieheen kulkea tullakseen huomatuksi. Kirkkaammissa vesissä kala voi toki noutaa tarjouksen jopa pinnalta, kuten pintaperhokalastajat tietävät, mutta varsinkin syvempiä monttuja ronkittaessa pohjataktiikka on yleensä tuottoisampi. Ellei muu auta, siimaa voi hieman painottaa.

Pyyntikohteena istarilampi
Tyypillinen istarilampi on muutaman hehtaarin luonnonkaunis metsälampi, jonka alkuperäisiä asukkaita ovat lähinnä ahven, hauki ja särki. Parhaassa tapauksessa vesi on kirkasta ja lähdepitoista, jolloin se säilyy viileänä ja hapekkaana kesälämpimilläkin pitäen kalat aktiivisina.

Myös lammilla on omat ottipaikkansa. Joskus ne paljastuvat tuikkivien kalojen perusteella, useimmiten kuitenkin omaan vesistönlukutaitoon turvautuen. Niemien kärjet, lahdenpoukamat, matalikkojen reunat, purojen suut ja joskus syvän veden päällinenkin voivat antaa tulisia tärppejä. Rantakalastaja löytää suosituimmat heittopaikat helposti maaston kuluneisuutta tarkkailemalla.

Varsinkin kylmän veden aikaan kirjolohet pysyttelevät mielellään rantojen tuntumassa, jolloin tarjoukset ylettyvät kalojen naamapuolelle ilman ongelmia. Mutta suuremmilla järvillä ja erityisesti kesälämpimillä lohet pakenevat mieluusti “selkävesille”, jolloin ulottuvuus saattaa loppua kesken. Silloin kannattaa vuokrata vene, mikäli sellaista palvelua on tarjolla.

Myös pilkillä kirjolohen tavoittaa mieluummin matalasta kuin syvästä vedestä. Rantavyöhyke paksuudeltaan 1-4 metriä lienee useimmilla kirrelammilla kaikkein otollisin paikka yrittää. Hyvin kirkkaissa vesissä kannattaa kuitenkin välillä kokeilla jopa 5-10 metristä. Mutta mitä lähemmäs kevättä tullaan, sitä matalammalle muuttuu onginnan painopiste.

Lohien lounaaksi
Istukaskirjolohi on tavallisesti noin kilon puolentoista painoinen, joten sen narraamisessa voi käyttää kevyehköä tai jopa ultrakevyttä vapakalustoa ja ohutta siimaa, vaikkapa 0,12-0,15-millistä kuitua tai 0,20-milllistä monofiilia. Keveyden puolesta puhuu sekin, että myös kirjolohivieheet ovat pienehköjä, harvemmin yli 15 gramman painoisia.

Maamme ehkä tunnetuin kirjolohen kuolinsyy on viisisenttinen Räsänen. Helppo heittää, uinniltaan eloisa niin koskissa kuin seisovissakin vesissä, kulkee tarvittaessa syvällä tai matalalla ja pyytää jopa jään alta pilkkinä käytettäessä. Välttämättä kirjolohen kalastaja ei muita vieheitä tarvitse kuin rasiallisen vitos-Räsäsiä eri väreissä.

Melkein Räsäsen veroinen suosiossa on 7-senttinen ja 14-grammainen Lätkä, jota niinikään voi hyödyntää sekä heittokalastuksessa että pilkkimisessä. Kuten myös Professor 3 Onegaa.

Aina ei lusikka kuitenkaan toimi toivotulla tavalla. Silloin kannattaa kokeilla lippaa. Esimerkiksi Kuf- ja Loimu-lippa ovat testatun tehokkaita matalista ja lämpimistä vesistä kalastettaessa, mutta saattavat ne toimia kylmälläkin. Jos lippa pitää saada syvälle, Kuusamo Volframi -lipasta löytyy apu.

Erittäin tehokkaita ovat myös pienet, tiheäpotkuiset vaaput sekä liitseiksi kutsutut perhojigit, joita käytetään varsinkin kranttuja lohia jallitettaessa. Ja sellaisiahan kirjolohista nopeasti tulee istutuksen jälkeisten hullujen päivien mentyä ohitse.

Pilkkeinä tehokkaita ovat paitsi edellä mainitut lusikat myös mormyskat sekä pienet tasapainopilkit tyyliin Super-Survari. Lusikoiden paras pyyntiteho rajoittuu yleensä hyvälle syönnille, kun taas mormyskat ovat parhaimmillaan arkoja kaloja jahdattaessa. Tasapainot taiteilevat ehkä tässä välissä.

Kuusamon Kirpuista jopa kaikkein pienimpiä voi kirjolohelle tarjoilla, sillä koukku kestää kyllä maltettaessa väsytellä kalaa ylösotossa. Koukkuun pannaan syötiksi pari kärpästoukkaa tai palanen pakastekatkaravun pyrstöä.

Lusikka ja tasapaino eivät syöttiä välttämättä tarvitse, mutta monet maustavat niitäkin muutamalla kärpästoukalla.

Räikeä värimaku
Vieheiden loputtomasta värimaailmasta voi karkeasti todeta, että kirjolohi pitää ärsykkeistä. Papukaijaksi kutsuttu eli koodikielellä GR/FYe/FR-S on tässä lajissa kenties tunnetuin. Varsinkin vastaistutetut ovat heikkona näihin karkkeihin.

Mutta hullujen päivien jälkeen ahmattien värimaku yleensä muuttuu. Kalat ovat jo huomanneet, että kauniit pellinpalat aiheuttavat leukasärkyä ja oppivat niitä varomaan. Tällöin on syytä kokeilla paljon vaatimattomampia, maanläheisiä värejä, vaikkapa ihan perustavallista kupari-hopeaa.

Tärkeää on vaihdella vieheitä, sillä oikean ottipelin löytyessä tärppi saattaa tärähtää ensimmäisellä heitolla tai pilkintiputuksella. Eikä koskaan voi olla varma, mikä pelittää milloinkin.