Vaikka kalassakin on kivaa, miesluolaan on toisinaan mukava vetäytyä, kaivaa jokivarsilla mukana kulkevasta vihreästä olkalaukusta lipparasia ja tarkistaa, että koukut ovat terässä. Ja ovathan ne. Tarkistaminen on vain veruke korumaisten lippojen hypistelylle taas kerran.

Ei kolhiintuneita jerkkejä niinkään huvita hypistellä. Eikä isoilla koukuilla rigattuja, haukien viiltelemiä pehmovieheitä. Halailu on varattu lipoille, lusikoille ja pikkuvaapuille. Sympaattisille ja perinteisille viehemalleille.

30 vuotta Kuusamo-muistoja
Sain käsiini ensimmäisen Kuusamon Uistimen kuvaston tasan 30 vuotta sitten, vuonna 1985. Täytin silloin kymmenen ja olin alkanut innostua kalastuksesta. Kahden vuoden päästä siitä, vuonna 1987 tapahtui varsinainen herääminen. Aloin pitää kalapäiväkirjaa ja laittaa talteen vuosittain myös Kuusamon katalogin. Vuosia myöhemmin, nuorena aikuisena, hankin myös puuttuvien vuosien kappaleet. Tämä lehtinen mukaan lukien kuvastoja on nyt täyttyvien ikävuosien verran. Neljäkymmentä.

Yksi suosikeistani on maalauksellisella kansikuvalla varustettu vuoden 1977 luettelo. Kannessa on ulkosaariston luoto, puuvene ja heittokalastaja. Vaikka kuva on hieno, vielä kuvaakin tärkeämpi on mielikuva. Mielikuva kiireettömästä tunnelmasta. Jostain sellaisesta, joka tämän päivän tohinassa on vaikea tavoittaa.

Meillä on yhä nopeammat autot ja veneet, yhä nopeammat ja tehokkaammat laajakaista- ja mobiiliyhteydet ja silti meillä on kovempi kiire kuin koskaan. Yhä vähemmän aikaa pysähtyä nauttimaan kalastuksen kauneudesta. Vesistä, maisemista, kaloista.

Suurhaukien määrässä mitattuna huikean kevään sijaan, parhaat muistot mereltä jäivät siltä reissulta, kun pitkästä aikaa vedimme veneen tutun saaren rantaan, nostimme eväät kalliolle ja pidimme alkajaisiksi evästauon. Olimme varanneet rasioihin erivärisiä Räsäsen Seiskoja ja lähdimme pikkuhiljaa kiertämään rantoja. Kalojen koko tai kappalemäärä eivät päätä huimanneet, mutta fiilis ja maisema huimasivat. Mielikuva huimaa vieläkin.

Syksyiseen Lappiin
Toinen Kuusamo-luetteloiden suosikkini on vuoden 1984 kansikuva, jossa kaunis taimen on laskettu maaruskan kyllästämälle kankaalle. Niin vahva visuaalinen kokonaisuus ei tarvitse vierelleen isoja kaloja jättääkseen kalamiehen mieleen lähtemättömän jäljen.

Aistillisesti säväyttävimmät kalastushetket olemmekin kokeneet viime vuosina Suomi-neidon kainalossa. Syksyiset, parhaaseen ruska-aikaan tehdyt retket on kruunattu hienoilla saaliilla. Kaloilla, jotka on saatu tummavetisten lompoloiden sävyihin parhaiten sopivilla lipoilla. Esimerkiksi legendaarisella Loimu-lipalla, punakuparisella (R/BL/C-C) Volframi-lipalla ja iltaruskon sävyisellä (BLU/FR-C) Kuf-lipalla.

Uuteen hyvään aikaan
Jo se, että Kuusamon Uistin julkaisee vuosittain perinteitä kunnioittavan Kalamiehen Oppaan saa minut joka kerta nostamaan kalastushattuani. Vaikka myönnän, että selaan vihkosta useammin verkossa kuin paperilla, perinteisen luettelon vahvuus on tulevissa muistoissa. Internet ei sellaisia juuri jälkipolville jätä. Kolmenkymmenen vuoden päästä kukaan ei tiedä, millainen oli jonkin kalastusaiheisen verkkojulkaisun kansi vuonna 2015.

Vaikka ennen tuntui niin moni asia olleen paremmin, luetteloja selaamalla nousee esiin kaksi selvää parannusta. Kun 1970-luvun lopun kuvissa oman aikansa mestarit roikottavat – ajan hengen mukaan – suurhaukia silmistä, nykyisin ne saavat yhä useammin jatkaa elämäänsä. Valikoiva kalastus on yleistynyt, mikä tarkoittaa, että ruokakalaa otetaan kohtuudella keskikokoisista yksilöistä. Suuri yksilö saamassa vapautensa on paljon upeampi näky kuin kalliolla makaavat, saati silmistä roikotettavat jätit. Kaverini Mikan viime syksynä ruskealla (BR/R/B-B) Hauki-lusikalla saama kymppihauki on yksi niistä monista suurkaloista, jotka ovat saaneet jatkaa elämäänsä.

Toinen suuri edistys on tapahtunut vieheiden värimaailmoissa. Kun tuossa ensimmäisessä luettelossani vuonna 1985 oli seitsemän Räsäsen Seiskan väriä, nyt toinen toistaan kiintoisampia yhdistelmiä on nelisenkymmentä. Räsänen kuuluukin yhtenä olennaisena osana uistimenhalaajan valikoimiin. Räsäs-rasiaan kertyy vuosittain uusia värejä, vaikka entisilläkin varmaan pärjäisi. Ja Räsäs-rasiaa tulee tämän tästä availtua ja katseltua, ilman mitään järjellä selitettävää syytä.

Yksi suurimpia Räsäs-suosikkejamme on viime vuoden uutuus BR/B-C, jolle annoimme lempinimeksi jouluglögi. Se on niin upea väri, että sitä tekee mieli kokeilla kaikkialla. Oikeastaan teki mieli ripustaa sellainen joulukuuseenkin.