Opettele lukemaan kalavettä
Koskikalastaja etsii monttuja, peilejä, niskoja, kuohujen alusia, kiven takusia, syviä reunakoverteita ja kosken loppuliukuja eli kalojen ns. asentopaikkoja, jotka ovat välillä hyvinkin tarkkoja. Varmimmin hot spotit oppii tuntemaan kokemuksen kautta, mutta onneksi osaava pystyy löytämään niitä ihan paljain silminkin. Tietysti pelimies myös huomioi, että ottipaikat vaihtelevat veden lämpötilan ja korkeuden mukaan.

Myös järvillä ja merillä tarvitaan lukutaitoa. Haukea ruovikon reunalta kalastettaessa tarkka heittäjä erottuu noviisista ja saalistaa tehokkaammin. Kannattaa myös huomata, että veneen keula on takaosaa parempi heittopaikka, koska tällöin pääsee tarjoamaan vieheensä vastaan tuleviin ottipaikkoihin ensimmäisenä.

Kuhaa tai ahventa kalastettaessa pelimies hoksaa äkkiä parven sijainnin eikä heitä horisonttiin, jos tärpit tulevat säännöllisesti läheltä venettä. Oikea uittosyvyys ja -nopeus voivat olla ratkaisevia tekijöitä, sillä jos viehe ui metritolkulla kalojen ylä- tai alapuolella, nollatulos odottaa.

Valitse siima oikein
Yllättävän usein kaverin menestys piilee siimavalinnassa. Esimerkiksi siiman paksuus vaikuttaa siihen, kuinka kauas viehe lentää, kuinka elävästi se ui ja kuinka syvälle sukeltaa. Ohuempi siima tietää pitempiä heittokaaria ja eloisampaa uintia.

Jos siis kalastat esimerkiksi rannalta heittäen ja parhaat ottipaikat ovat etäällä, silloin siiman ohentaminen on yksi tärkeimmistä toimenpiteistä. Kuitusiima on ylivoimainen vaihtoehto, sillä kuitupunoksen vetolujuus suhteessa paksuuteen on selvästi suurempi kuin perinteisen monofiilisiiman.

Monofiili- ja kuitusiimalla kalastamisessa on muitakin eroja. Koska kuitusiima on käytännössä venymätön, se tarjoaa paljon paremman tuntuman vieheeseen, tärppeihin ja pohjakosketuksiin. Pystyt reagoimaan kalojen nuolaisuihin huomattavasti nopeammin ja antamaan tehokkaampia vastaiskuja. Esimerkiksi kuhan ja hauen heittokalastuksessa kuitusiima on omaa luokkaansa.

Mutta ei vanha nailonsiimakaan viraton ole. Joustavana ja hankausta kestävänä se soveltuu mainiosti vaikkapa kirjolohen, taimenen ja merilohen jokikalastukseen. Huonosta tuntumasta voi olla myös etua: Kala ehtii napata vieheen kunnolla suuhunsa, ennen kuin kalastaja hoksaa vastaiskun, ja jouston vuoksi karkuutuksia tulee väsyttelyssä harvemmin. Sitä paitsi värittömät monofiilisiimat ovat kalojen silmissä hyvin näkymättömiä.

Vapakalusto kuntoon
Kaverin menestys keskinäisissä kalakilpailuissa voi johtua myös paremmasta vavasta ja kelasta. Taitava pärjää kyllä huonommallakin kalustolla, mutta taitamattomalle on ehdottomasti eduksi käyttää tarkoituksenmukaisia välineitä.

Jos olet juuttunut umpikelan käyttäjäksi, nyt voisi olla oikea hetki vaihtaa haspeliin. Haspeli tarjoaa niin paljon kalastuksellisia etuja umpikelaan verrattuna, että jääräpäisyys ei tässä asiassa kannata.

Kelan lisäksi kiinnitetään huomiota vapaan. Esimerkiksi nykyisin kovasti muodissa oleva jigaus ei onnistu tunnottoman lötköllä vavalla, eikä pienten, herkkäliikkeisten vieheiden uittaminen kosken kirjolohille pelitä parhaalla mahdollisella tavalla järeää haukivapaa käyttäen. Haukea taas ei pysty kalastamaan hennolla vavalla, koska jo pelkästään raskaiden vieheiden heittäminen on sillä vaikeaa.

Onneksi virvelivälineet ovat nykyisin halpoja, joten rahapulaan pieni välineremontti tuskin kaatuu.

Mitä siiman päähän?
Kaverin viehe saattaa pyytää paremmin myös siksi, että hänellä on – parempi viehe! Totta kai, vieheissä on valtavia eroja sekä ulkonäössä että pyytävyydessä. Mutta yhtäkään joka tilanteessa toimivaa pyyntivälinettä ei vielä ole keksitty, joten sopivan vieheen valitseminen kuuluu pelimiehen tärkeisiin taitoihin.
Helpoin ratkaisu vieheongelmaan on ostaa samanlainen, jolla kaverikin sai. Pitää kuitenkin tiedostaa, että seuraavalla reissulla olosuhteet saattavat olla toisenlaiset, eikä salainen ase kelpaakaan. Kaveri osaa taas mukautua tilanteeseen ja onnistuu paremmin – harmillista!

Vieheen pyytävyyteen vaikuttaa monikin asia. Useimmat kalastajat pitävät tärkeimpänä houkuttelevaa uintia. Jos esimerkiksi vaappu kaatuu herkästi kyljelleen, lusikka nousee pinnalle räpiköimään tai lipan pyöriminen takeltelee, on vieherasiasta syytä löytyä parempia vaihtoehtoja. Kotimaiset, vuosikymmeniä markkinoilla olleet laatutuotteet ovat tässä suhteessa varmoja valintoja, halpiskopioista ei voi aina takuuseen mennä.

Houkuttelevaa uintia ja väriäkin tärkeämmäksi ominaisuudeksi saattaa nousta kulkeminen oikeassa syvyydessä. Vaikkapa sameavetisiä jokia kalastettaessa on usein tärkeää saada viehe pohjan tuntumaan. Tällöin saattaa paksupeltinen lusikka osoittautua ykköstykiksi vaappujen ja lippojen kustannuksella. Taitava pohjamonttujen ronkkija voittaa pintakalastajan helposti murskalukemin.

Myös vieheen koko pitää ottaa huomioon. Liian suuri jää helposti kylläiseltä tai aralta kalalta noteeraamatta, pieni piipertäjä saattaa vilahtaa suurhauen kuonon edestä aiheuttamatta haukotusta kummempaa. Riittävän monipuolinen uistinpakin sisältö auttaa tähän vaivaan.

”Kalaonnen” epätasajako voi olla kiinni myös uittotekniikasta, käsialasta. Lippa on oikeastaan ainoa viehetyyppi, joka toimii parhaiten tasaisesti kelailemalla. Sen sijaan vaaput ja lusikat, jigeistä puhumattakaan, saavat lisää pyytävyyttä, kun kelausta maustetaan lyhyillä stopeilla, spurteilla ja vavankärjen nypäyksillä.

Vielä muistetaan, että mitä kylmemmästä vedestä kalastetaan, sitä verkkaisempaa saa uittaminen olla.

Vältä näitä virheitä
Muitakin mokelluksia saattaa amatöörikalastajan syntilistalle mahtua. Seuraaviin sortumalla voit olla jokseenkin varma, että kaverin vapa taipuu useammin.

Käytä peruketta vain haukea kalastaessasi. Hauki on vesieläimistämme ainoa, jonka suussa siima helposti katkeaa. Sen sijaan lohikalat, särkikalat, ahven ja kuha eivät tällaista lankakäkkyrää vieheen edessä tarvitse, varsinkin kun se heikentää vähänkin pienempien vieheiden uintia ja näkyy kaloille häiritsevästi.

Älä koskaan sido pientä vaappua siimaan kiristyssolmulla. Varsinkin jos siima on paksuhkoa, vieheen uinti katoaa herkästi kokonaan. Myös isokokoinen lukkoleikari saattaa tehdä saman. Lipat ja lusikat eivät ole yhtä herkkiä, mutta voivat nekin häiriintyä. Käytä siis pienten vieheiden kanssa joko lenkkisolmua tai pienikokoista lukkoleikaria.

Pidä kela riittävän täynnä siimaa, ja lisää tai uusi se tarpeen vaatiessa. Haperoksi päässyt siima kostautuu viimeistään silloin, kun elämäsi kala iskee kiinni. Opettele myös ainakin yksi kunnollinen kalastussolmu, vaikkapa uni-solmu. Netin lisäksi löydät solmuohjeita useimmista siimapakkauksista.

Kalaa etsiessäsi älä heitä useita kertoja samaan kohtaan, koska ollessaan paikalla ja aktiivisena kala nappaa usein heti vieheen nähdessään. Pääsääntöisesti pääset paljon parempaan tulokseen ”haravoimistekniikalla” eli heittämällä joka kerta uuteen paikkaan.

Kirkkaiden vesien äärellä kalastaessasi varo paljastamasta itseäsi. Varomaton toiminta tyhjentää ottipaikat ennen kuin ennätät tarjota niihin heittoakaan.